Pokeri

49 Pelit
Työskentele: Windows

Pokeri saavutti yhtäkkiä pelinä suuren maailmanlaajuisen suosion 1990-luvulla. Tarkkoja syitä voi vain arvailla, mutta luultavasti siihen vaikutti paitsi televisioitujen pokeriturnausten esittämisen alkaminen, myös Internetin ja sen myötä nettipokerin yleistyminen. Lisäksi monet pokeriteemaiset elokuvat ovat kantaneet kortensa kekoon pokerin pelaamiseen lisäämällä sen tunnettuutta. Varsinainen nettipokeri teki lopullisen läpilyöntinsä kuitenkin vasta 2000-luvulla. Samaan aikaan pokerin pelaaminen sekä kotipöytien ääressä että kivijalkakasinoilla on tullut tavallisemmaksi. Myös uusia pokeripelejä on ilmestynyt markkinoille valtavasti.

Missä ja miten pokeria sitten voi pelata? Vaihtoehtoja on valtavasti. Pokeria voi pelata verkossa kahdella pääasiallisella tavalla: joko liittymällä johonkin pokeriverkkoon ja pelaamalla sen eri huoneissa, joita kutsutaan myös skineiksi, tai vaihtoehtoisesti jollakin nettikasinolla. Pokerihuoneissa voi kohdata pelaajia useista eri pokeriverkoista, ja ne ovatkin muodostuneet suosituiksi paikoiksi nauttia nettipokerin pelaamisesta. Eri huoneissa ja kasinoiden peleissä voi olla toisistaan eroavia sääntöjä esimerkiksi panosten suuruuden suhteen, joten jokainen pelaaja löytää varmasti itselleen ja kukkarolleen sopivan tavan harrastaa pokerin pelaamista.

Kasinoilla pelattavat pokeripelit voidaan jaotella live- ja videopokereihin. Live-pelejä juontaa oikea jakaja. Pelaajat näkevät jakajan toiminnan ja kuulevat tämän äänen videoyhteyden välityksellä. Live-pelit ovatkin jännittävä ja suosittu tapa viettää aikaa kasinoilla. Pokeria voi myös pelata ilmaiseksi monilla nettisivustoilla, jos oikeasta rahasta pelaaminen ei kiinnosta.

Koska pokeripelejä on olemassa niin monia erilaisia, myös niiden säännöt vaihtelevat erittäin yksinkertaisista hyvinkin monimutkaisiin. Yleensä pokeripelit vaativatkin jonkin verran ennakkoon opiskelua parhaan pelinautinnon saamiseksi, ja myös niiden parhaista strategioista kannattaa ottaa selvää. Toisin kuin esimerkiksi kolikkopeleissä, pokerissa pelaaminen ei perustu ainoastaan onneen, vaan pelaajan päätöksillä ja muiden pelaajien toiminnalla on ratkaiseva merkitys voittojen saamisessa. Olet varmaan kuullut kuuluisista pokerilla rikastuneista pelaajista. Toki siitä huolimatta myös onnettarella on osuutensa pokerissa pärjäämiseen - eihän ole yhdentekevää, millaiset kortit saat käteesi!

Mitä erilaisia pokerityyppejä sitten on olemassa, ja mitä eroja niillä on? On mahdotonta luetella tämän artikkelin puitteissa kaikkia mahdollisia pokeripelejä, mutta on olemassa joitakin tunnettuja pokereita, joita voi pelata monilla kasinoilla. Tutustumme siis seuraavaksi niihin. Tätä listaa ei pidä ottaa pokereiden kolmen kärkenä, vaan sen tarkoitus on ainoastaan havainnollistaa, miten pokeripelit voivat erota toisistaan. Kuten usein kasinopeleissä, monista peleistä löytyy lisäksi muunnelmia, jotka ovat lähellä toisiaan. Pokeripeleistä käytetään usein Suomessakin niiden alkuperäisiä englannin kielisiä nimiä.

  • Texas hold’em on syytä mainita ensimmäiseksi pokerista puhuttaessa, sillä se on varmastikin tunnetuin ja suosituin pokeripeleistä. Tähän on syynä pelin helppo lähestyttävyys, nopeatempoisuus ja suhteellisen yksinkertaiset säännöt. Pelissä on kuvapuoli ylöspäin jaettujen korttien lisäksi kaksi piilotettua korttia, sekä viisi kaikille yhteistä korttia. Pelaajat voivat käyttää näitä yhteisiä kortteja omiensa lisäksi pokerikäsiensä muodostamiseen.
  • Pot Limit Omaha on viime aikoina valtavasti suosiota kasvattanut pokeripeli, joka muistuttaa säännöiltään läheisesti Texas hold’emiä. Tärkein ero niiden välillä on Pot Limit Omahassa jaettavat neljä piilotettua korttia kahden asemesta.
  • Caribbean Stud Pokeria pelataan suoraan jakajaa vastaan. Siinä molemmille jaetaan viisi korttia, joista jakajan täytyy pitää esillä yksi koko pelin ajan.

Yhteistä eri tyyppisille pokeripeleille on yleensä ainoastaan tapa, jolla niissä pyritään saamaan mahdollisimman arvokas pokerikäsi. Vaikka korttien ja käsien arvojärjestys voikin vaihdella hieman pelikohtaisesti, sen perusperiaatteita voi soveltaa kaikkiin pokeripeleihin. Edellä lueteltujen pelien lisäksi on olemassa myös lukuisia suosittuja videopokereita, kuten Jokeripokeri ja Kakkospokeri, mutta emme käsittele niitä enempää tämän artikkelin puitteissa, vaan keskitymme enemmän varsinaisiin monen pelaajan pokeripeleihin. Videopokerit jatkavat RAY-raha-automaattien perinnettä ja ansaitsevat kokonaan oman artikkelinsa, sillä ne ovat kiinnostavia ja valtavan suosittuja tapoja pelata pokeria verkossa.

Kuka sitten valmistaa peliohjelmistoja, jotka mahdollistavat pokerin pelaamisen nettikasinoilla? Nykyisin kasinot eivät enää yleensä tuota pelaamiseen tarvittavia ohjelmia itse, vaan pelien markkinoita hallitsevat varsinaiset ohjelmistotalot. Pokeriohjelmistojen valmistajien kärkeen nousevat tunnetut NetEnt, joka on kunnostautunut erityisesti kasinoilla pelattavien pokerien kehittäjänä, sekä Microgaming, joka ylläpitää MPN-pokeriverkkoa. Muita tärkeitä pokeriverkkoja maailmalla ovat muiden muassa Entraction ja Ongame. Esimerkiksi kotimainen PAF järjestääkin verkkopokeria Ongame-verkossa. Joitakin suurimpia ja tunnetuimpia pokerihuoneita, joissa pelata näissä verkoissa ovat PokerStars, Party Poker, Everest Poker ja Full Tilt Poker.

Kaikki Pokeri

Poikkeavatko kotimaisten pelaajien pelitottumukset tai -suosikit muiden maiden vastaavista? Vastaus on jyrkkä ehkä! Suomalaiset pelaavat nimittäin pokeria verkossa varsin kansainvälisillä areenoilla, ja suomalaisia pelaajia voikin löytää monilta pokerihuoneilta. Peleistä Texas Hold’em lienee suosituin. LIsäksi kasinoiden tarjoamat videopokeriohjelmistot ovat huomattavan pidettyjä nimenomaan kotimaassa.

Haku suodattimen mukaan:
  • Kasinot
  • slotit
  • Bonukset

Parhaat kasinot Pokeri-sloteilla slotit

Uudet kasinot
Paikalliset kasinot (FI)
Kasinot live-jakajilla
Mobiilikasinot
Nimi ja logo
Pelityypit
Arvosana
Pelejä yhteensä
Bonukset
Maat

Missä pelata oikeasta rahasta

Ei ole mitään syytä, miksi et voisi keskittyä nauttimaan pelkästään ilmaisesta pokerista, sillä kyseessä on erittäin jännittävä peli, josta saa paljon irti ilman oikean rahan panostamista. Jos kuitenkin tahdot kokeilla onneasi ja taitojasi oikealla rahalla pelaamalla, kannataa suunnata jollekin tunnetulle pokerihuoneelle tai nettikasinolle. Pokeria voi pelata verkossa edellä mainittujen kasinohuoneiden lisäksi lukuisilla suomen kielisillä nettikasinoilla. Jos et ole vielä löytänyt omaa suosikkikasinoasi, kannattaa vierailla esimerkiksi Rayn, Betssonin tai vaihtoehtoisesti vaikkapa NordicBetin kasinosivustoilla. Jos taas olet enemmän kiinnostunut videopokerista, sitä tarjoaa esimerkiksi Veikkaus. Älä unohda napata itsellesi mehevää liittymistarjousta kirjautuessasi kasinolle ensimmäistä kertaa.